Mari Hantula toimii maailman ihmeellisimmässä raisiolaisessa kauppakeskuksessa, Myllyssä, toimitusjohtajana. Hänen toimitusjohtajakaudellaan Kauppakeskus Mylly on luonut nahkansa ja on paitsi oman maantieteellisen alueensa markkinajohtaja, tavoittelee myös laajempaa tunnettuutta matkailukohteena Suomessa. Myllyn strategian keskiössä on brändi, jota tukevat fokus miljoonien Myllyn kuluttaja-asiakkaiden asiakaskokemuksen sekä noin 1500 kauppakeskuksessa työskentelevän ihm(eell)isen henkilöstökokemuksen kehittämisessä.
Marin kaudella on Kauppakeskus Myllyssä toteutettu mm. massiivinen brändiuudistus sekä elokuvateatterin rakennushanke. Myös ikoninen Myllyntori on päivitetty tähän päivään ja Myllyntorni on saavuttanut aseman Raision vaikuttavimpana Tiktokkaajana. Mylly on nelinkertainen toimialan Luottamus&Maine-tutkimuksen voittaja sekä kahminut alan palkintoja etenkin brändin sekä markkinoinnin kategorioissa. Työn alla on myös Myllyn jäljellä olevan 20.000 m2 rakennusoikeuden vaihtoehtojen tarkastelu. Ennen Kauppakeskus Myllyn tehtävää Mari on tehnyt uran vähittäiskaupan liiketoiminnan johtaja ja ketjun ohjaus-rooleissa mm. Marimekossa sekä Stockmannilla.